Teksti: Elin Åsvik - Käännös Tuulikki Haaranen  |  Kuvat: Emilia Wik ja Elin Åsvik

Automatkailijan toive – Tulkoon valkea joulu

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen vuosi myös automatkailun harrastajille. Helmikuussa retkeilyautoon muuttaneiden kuvaajakaverusten Elin Åsvikin ja Emilia Wikin joulun odotus kuluu lumen ihmemaassa Rukalla tykkypuiden katveessa. Tässä heidän jouluterveisensä!

Tämä vuosi on tuonut mukanaan paljon muutoksia, mutta onneksi moni asia on ennallaan. Kuten niin monena jouluna aikaisemminkin, lumi verhoaa Pohjolan hiljaisuudellaan ja valollaan. Automatkailijan toive valkoisesta joulusta näyttäisi olevan toteutumassa ainakin Pohjois- ja Itä-Suomessa, joten suuntasimme retkeilyautomme kohti Rukaa.

Automatkailijan toive toteutui – vihdoinkin lunta!

Ajoimme Rukalle Senjan saarelta Norjasta. Vaikka Pohjois-Norja on uskomattoman upea, ei se vedä vertoja Rukan kauneudelle. Wow! Senjalla päivänvaloa riitti vain pariksi tunniksi, ja vähän liian usein nuo tunnit kuluivat ulkoillessa raekuurossa, sumussa tai myrskytuulessa.

Retkeilyautomme kiitäessä lumisten maisemien läpi kohti Rukaa hiipi joulun tunne mieleen aivan huomaamatta. Leiriydyimme Iisakki Village -leirintäalueelle, ja koska väentungoksesta ei ollut tietoakaan, pääsimme parkkeeraamaan parhaalle paikalle aivan järven rantaan. Kun avasimme asuinosan oven, ei kanssamme matkustava Fazer-koira ollut uskoa silmiään. Hän seisoi pitkään portaalla ja ihmetteli maisemaa, joka oli muuttunut Senjan sateista ja pimeydestä lumen ihmemaaksi.

Kun Fazer vihdoin tajusi, että talvi oli tullut, alkoi villi juoksu auton ympäri. Meno näytti siltä kuin vasikat olisi päästetty kesälaitumelle! Lumessa kieriskely ja lumen syönti kuuluivat osaksi rituaalia, ja käskytys oli kova, kun hän halusi meidän yhtyvän leikkiin ja ottavan hänet kiinni.

Fazerin ilme oli tallentamisen arvoinen, kun hän pääsi temuamaan lumessa.

Fazerin riemuhepulin jälkeen kytkimme auton sähköhin, vedimme termopeitteen ohjaamon ikkunoihin ja laitoimme kaasun päälle. Nämä toimenpiteet sujuvat meiltä jo rutiinilla kymmenen tiellä vietetyn kuukauden jälkeen. Tässä olisi meidän lauman hyvä olla muutama päivä, joten ei muuta kuin kameran varteen ja kuvaamaan video YouTubeen.

Rinteeseen laskettelemaan

Vaeltelu raikkaassa ilmassa keskellä lumenpaljoutta tuntui myrskyisen Senjan jälkeen aivan uskomattomalta. Elämä leirintäalueella ei muuten ole ollenkaan hullumpaa näin talvisin, varsinkin jos on lunta!

Rukalla viettämistämme päivistä paras oli ehdottomasti päivä, jolloin lähdimme laskettelemaan, emmekä muuten olleet liikkeellä yksin. Suuri, raihnaisen oloinen asuntoauto kurvasi pysäköintipaikalle juuri, kun olimme urakoimassa laskettelukenkiä jalkaan. Pienehköstä asuntoautosta hyppäsi ulos kuusi tai seitsemän lumilautailijaa, jotka kaikesta päätellen eivät olleet asialla ensimmäistä kertaa. Oli todella kiva nähdä muitakin ihmisiä pitkästä aikaa – se kun on ollut harvinaista herkkua tänä vuonna! Rinteessä kaikki pitivät huolta turvaväleistä, eikä hiihtohissiin menty tuntemattomassa seurassa.

Ylhäällä rinteessä tuuli jonkin verran, mutta sää oli kirkas ja maisemat olivat kauniit. Emilia nautti erityisesti tykkylumen peittämistä puista, joita hän kutsuu muumipuiksi. Tosilaskettelijoihin verrattuna otimme kameroinemme rinteen haltuun melko lungisti. Saimmekin tallennettua paljon upeita näkymiä.

Vaikka laskettelu ei ehkä ole meidän leipälajimme, olemme henkeen ja vereen ulkoilmaihmisiä. Olemmekin kehittäneet retkeilyautoomme varsin omintakeisen systeemin vaatehuoltoon. Viritämme kuivausnarun hämähäkinverkkomaisesti kaappien kahvojen väliin, ja ripustamme märät vaatteet kuivumaan. Kaikkea sitä ihminen oppii, kun melskaa sateessa riittävän pitkään. Desperate times call for desperate measures, kuten englantilaiset tuppaavat sanomaan.

Melkein patentoitu ratkaisu! Saa kuitenkin kopioida.

Mikä mahtaa olla automatkailijan toive numero 1?

Kyllä, se on myönnettävä, että ulkoilmassa viihtymisen lisäksi olemme henkeen ja vereen myös jouluintoilijoita. Päätimmekin koristella auton joulua varten mottonamme “enempi on parempi” ja överiksihän se meni. No, kauneus on katsojan silmissä, ja pääasia on, että meille itsellemme tuli kodikas olo. Ulkoapäin auto näytti kyllä melko hullunkuriselta, kun takaikkunasta paistoi vihreä valo ja sivuikkunoista punainen. Tässä vaiheessa saimme myös naapureita, kun vanhempi pariskunta saapui leirintäalueelle suurella asuntobussillaan. Hekin olivat koristelleet matkakotinsa jouluisasti – tosin hieman tyylikkäämmin kuin me.

Yhden automatkailijan toive toteutui, kun Emilia ja Elin päättivät lahjoittaa kerran käyttämänsä pöytäuunin Instagram-visan voittajalle.

Askartelun jälkeen oli vuorossa jouluaterian valmistaminen. Olimme matkan varrelta ostaneet OBH Nordica Optimo -pöytäuunin tarkoituksenamme paistaa sillä kinkku ja porkkanalaatikko. Pöytäuuni osoittautui yllättävän hyväksi, ja sen ainoa puute oli sisävalon puuttuminen, mistä johtuen emme saaneet näpsittyä kunnon kuvia kinkun kypsennyksestä. Olimme uunia hankkiessamme päättäneet, että järjestämme Instagramissa leikkimielisen kilpailun, jonka voittajalle lahjoitamme uunin. Uunista luopuminen tuntui yllättävän haikealta, kun lähdimme viemään sitä joulupaperiin käärittynä voittajalle. Meitä kuitenkin lohduttaa se, että uuni pääsi jouluksi hyvään kotiin, ihan kuten mekin.

Joulun vietämme rakkaidemme parissa. Vaikka moni asia on muuttunut vuonna 2020, pysyy yksi asia samana. Kuten aina ennenkin, perheemme odottavat meitä jouluksi kotiin. Toiveista suurin – joulu perheen kanssa – toteutuu tänäkin vuonna. Hyvää joulua!

Hyvää joulua!