Teksti: Elina Huovila  |  Kuvat: Veikka Hännikäinen

Nuoret asuntoauton ratissa: Karavaanailu ei katso ikää

Veikka, 23 ja Elina 22 päättivät toteuttaa unelmansa matkustamalla ympäri Suomea ja Norjaa asuntoautolla. Samalla he halusivat tutustua asuntoautoilun maailmaan nuorten näkökulmasta, sillä karavaanaus mielletään pitkälti varttuneemman väen harrastukseksi. Matkan aikana valloitettiin Norjan vuoristoja, nautittiin vapauden tunteesta ja testattiin jopa pienkoneella lentämistä.

Asuntoautoilu on vieläkin harvinaista nuorten keskuudessa 

Asuntoautoilu on aina ollut suomalaisille mieluisa tapa matkustaa: ei tarvitse jutella turhaan ihmisten kanssa, matkat taittuvat mukavasti omalla tutulla autolla ja mukaan on helppo tankata suomalaista ruisleipää ja kaurapuuroa. Vaikka asuntoautoilu kiehtoo suomalaisia, harvoin ratissa istuu nuorisoa.

Elina ja Veikka olivat unelmoineet matkasta asuntoautolla jo pitkään ennen kuin koronapandemia valtasi maailman ja herätti nuorten mielenkiinnon kotimaan matkailua kohtaan. Pariskunnan mielestään karavaanailu ei katso ikää, ja he halusivatkin testata, herättääkö reissu innostuksen asuntoautoiluun. Niinpä nuoret hyppäsivät asuntoauton kyytiin kahdeksi viikoksi.

Sunlightilla matkanneiden nuorten mielestä karavaanailu ei katso ikää, sillä tapoja harrastaa on monia.
Veikka ja Elina kokeilivat asuntoautoilua ensimmäistä kertaa ja heidän matkansa suuntasi kohti Lofootteja ja Lappia.

Matkaan lähdettiin seitsenmetrisellä Sunlightilla 

Ensimmäiselle matkalleen Elina ja Veikka valitsivat ajoneuvoksi puoli-integroidun Sunlight T68 XV – asuntoauton. Vuodepaikkoja autossa oli neljä. Auton pituus oli 7,40 m ja kokonaispaino 3 500 kg. Isommalla asuntoautolla ei B-kortilla olisi saanut ajaakaan.

 – Kyllä moni ihmetteli, että olimme kiinnostuneita matkustamaan mieluummin perinteisellä asuntoautolla pienemmän retkeilyauton sijaan, Veikka toteaa. 

Vaikka matka taittui isommalla matkailuajoneuvolla, ei asuntoauton suuri koko ollut missään vaiheessa  ongelma, vaikka Norjan kapeilla teillä sai toki olla tarkkana. Ajomukavuus oli kohdillaan ja vaihdelaatikko oli ketterä ja helppokäyttöinen. 

– Näin omasta näkökulmasta tuntuu, että retkeilyautot vetävät nuoria kuitenkin enemmän puoleensa ihan senkin takia, että ne ovat vähän kompaktimpia ja näyttäytyvät modernimpana vaihtoehtona kuin asuntoautot. Pienempi auto voi myös monen mielestä olla näppärämpi käyttää, pohtii Elina.

Puskaparkit vetävät nuoria puoleensa

Ennen lähtöä Veikka ja Elina olivat jo päättäneet, että suurin osa öistä vietetään puskaparkissa, vaikka heitä kiehtoi myös karavaanarien yhteisöllisyys ja yhteinen kulttuuri. Nuoret kuitenkin ilahtuivat huomatessaan, että karavaanareilla on tapana moikata toista tiellä vastaan tulevaa karavaanaria.

 – Emme kuitenkaan kokeneet tarpeelliseksi maksaa leirintäalueista, jotka voivat olla täynnä lomalaisia, ja josta emme olisi löytäneet edes oman ikäistä seuraa. Toisaalta meillä ei ollut myöskään edes tarvetta esimerkiksi sähköpaikalle, sillä kaasupullot riittivät koko matkan ajan hienosti, Veikka ja Elina kertovat. 

Jos siis aikoo yöpyä ainoastaan luonnon helmassa, asuntoauton ominaisuudet on hyvä tarkistaa ennen matkalle lähtöä. Veikan ja Elinan vuokra-autossa oli esimerkiksi mukana invertteri, jolla 12 voltin jännite saatiin muutettua 230 voltiksi, jotta kamerakalusto ja tietokoneet saatiin ladattua.

– Isona plussana asuntoautossa oli se, että käyttövesi lämpeni myös kaasulla eikä ainoastaan sähköllä. Tämä antoi meille mahdollisuuden elää ainoastaan kaasun varassa, Elina huomauttaa.

Suunnitelmien mukaisesti Veikka ja Elina viettivätkin yönsä puskaparkeissa. Yksi yö kuitenkin nukuttiin upouudessa BestParkin matkaparkissa Rovaniemellä, joka ei ole leirintäalue, vaan ennemminkin yöpymispaikka kaikilla mukavuuksilla. Matkaparkista nuoret löysivät toisen samanikäisen seurueen, jonka kanssa loppuiltaa oli mukava viettää. 

– Vinkkinä kaikille, jotka puskaparkissa haluavat yöpyä: kannattaa kysellä paikallisilta neuvoja, niin voi löytää mitä uskomattomimpia paikkoja, Veikka kertoo.

Yöpyessä puskaparkissa on tietenkin hyvä muistaa jokamiehenoikeudet ja -velvollisuudet.

Elina ja Veikka eksyivät Norjassa maatilan pihalle, jossa he tapasivat paikallisen miehen, joka opasti nuoret kauniille rannalle, jossa sai olla ilman muita turisteja.

Karavaanailu ei katso ikää – Nuorille asuntoauto tarkoittaa vapautta ja elämyksiä

Asuntoautoilua voi harrastaa monin eri tavoin. On ihmisiä, jotka haluavat viettää koko kesän paikallaan yhdellä leirintäalueella tuttujen ihmisten seurassa. Tähän liittyy myös vahvasti mielikuva asuntoautoilusta vanhemman väen harrastuksena. On kuitenkin myös niitä, joille asuntoauto on enemmänkin kulkuväline, jolla pääsee vaikkapa vaeltamaan upeisiin kohteisiin. Näiden lisäksi elämyksellisyys ja vapaus saavat ihmiset testaamaan asuntoautoilua. Nuoret usein tavoittelevatkin elämyksiä ja vapautta, ja asuntoautoilukulttuuri nuorten keskuudessa onkin enemmän vapautta liikkua missä haluaa.

Elämyksellisyys ja päätä huimaavat maisemat kiehtovat nuorisoa entistä enemmän.

– Meille syy miksi halusimme kokeilla karavaanielämää oli se, että halusimme liikkua lomallamme vapaasti. Halusimme nähdä epätodellisen näköistä vuoristomaisemaa, kokeilla jotain erikoisempia aktiviteetteja ja vapaasti päättää, vaikka yöllä, että lähdetäänpä etsimään uusi upeampi ranta, jossa voisimme yöpyä. Asuntoautoilu loi meille vapauden tunteen ja koko asuntoautoilu vei mennessään. Kaksi viikkoa hurahti nopeasti pienen kotimme kyydissä seikkaillen, Veikka ja Elina selittävät innoissaan. 

Näkymä Elinan ja Veikan ensimmäiseltä vaellusretkeltä Reinebringenin huipulle.

Matkan aikana nuoret kokeilivat monia erilaisia aktiviteetteja, kuten kullanhuuhdontaa, maastopyöräilyä ja vaeltamista. Asuntoauton tilavat säilytyslokerot mahdollistivat myös sup-laudan ja maastopyörien ottamisen mukaan reissuun.

– Kävimme lentämässä pienkoneella, sup-lautailimme Jäämerellä ja poimimme lakkoja Lapin soilla.

Asuntoautoilun lisäksi myös lakkojen kerääminen oli nuorille uusi kokemus.

Veikka ja Elina ajoivat asuntoautolla yhteensä noin 4 000 km ja matkan varrelle mahtui paljon erilaisia maisemia ja suuri määrä upeita kokemuksia. Katso artikkelin alussa olevalta videolta, miltä nuorten reissu näytti. 

Asuntoauton ylläpito oli ensikertalaisille helppoa

Elinan ja Veikan ensimmäinen reissu asuntoautolla sujui kokonaisuudessaan hyvin. Kemiallisen wc:n ja harmaavesien tyhjennys sekä kaasupullon vaihtaminen olivat pariskunnalle uutta, mutta parin kerran jälkeen toimenpiteet sujuivat kuin vanhalta tekijältä. Ja vaikka kaikkea ei heti osannutkaan sai apua aina joko netistä tai muilta karavaanareilta.

-Vaikka meille oli opetettu ennen auton luovutusta kuinka kemssa eli kemiallinen wc toimii, taisimme silti vielä varmistaa kemssan tyhjennyksen netistä, Elina kertoo.

Suomen sekä Norjan puolelta oli helppo löytää veden täyttö- ja tyhjennyspisteitä sekä muita huoltopisteitä erilaisten sovellusten avulla.

– Käytimme koko reissun ajan apuna Park4Night sovellusta, josta löytyi helposti yöpaikat sekä huoltopisteet. Myös Googlesta löytyi apua niiden löytämiseen, Veikka tarkentaa.

Nuoret innostuivat asuntoautoilusta heti reissun alkumetreillä

Asuntoautoilu ja sen helppous vakuuttivat nuoret. Myös tunne siitä, että karavaanailu ei katso ikää ja sopii hyvin myös nuorten harrastukseksi, vahvistui. Pariskunta voisikin lähteä tien päälle uudestaan vaikka heti.

-Olihan se ihan mahtavaa, kun sulla on koko ajan koti mukana ja voit pysähtyä mihin vaan ja mennä minne haluat, Elina kertoo.  

Myös muut nuoret ovat kokeilleet harrastusta aktiivisemmin varsinkin nyt, kun koronavirus on estänyt osittain pääsyn ulkomaille. Silti moni nuori kuitenkin päätyy matkustamaan kotimaassa omalla autolla asuntoauton vuokraamisen sijasta.

Asuntoautoilun kustannukset mietityttävät usein nuoria. Asuntoautoilu koetaan kalliiksi, mikä osaltaan on totta, jos pohtii oman asuntoauton hankintaa. Mutta halvemmallakin pääsee harrastuksen pariin. Asuntoauton voi vuokrata, ja vuokravalikoimasta voi valita myös halvemman asunto- tai retkeilyauton. Jos pystyy matkustamaan kuumimman kesäsesongin ulkopuolella, saa vuokra-auton tällöin halvemmalla. Aina ei myöskään tarvitse lähteä kauas. Lomafiiliksen voi löytää lähempääkin. Lähitienoilla on paljon vierailemisen arvoisia paikkoja, jonne matkustaminen ei vaadi niin montaa tankkauskertaa tai pitkää vuokra-aikaa.

Jos haluat nähdä lisää lomakuvia Veikan ja Elinan matkalta tai vaikka kysellä lisää vinkkejä asuntoautoiluun liittyen voit seurata heitä Instagramissa @elinawilhelmina ja @veikkahannikainen. (P)