Hyppää sisältöön

Puskaparkkeillen Euroopassa asuntoautolla

Asuntoautolla matkustaessa saa kokea aidon vapauden tunteen! Asuntoautolla voit kulkea täysin omia reittejä ja ilman aikatauluja. Koska mukava sänky ja koko matkakotisi kulkee jatkuvasti mukanasi, matkan aikana ei tarvitse miettiä esimerkiksi hotellien sisäänkirjautumisia.
|
Kuvat: Joni ja Sara Helminen
Puskaparkkeillen Euroopassa

Jos sääennusteessa luvataan sadetta lähialueelle seuraavaksi viikoksi, asuntoautolla on helppoa siirtyä rannikolta sisämaahan, jonne sade ei yllä. Kun asuntoauton vesitankki on miltei tyhjillään, on mahtavaa kun näet matkakodin ikkunasta paikallisia ihmisiä täyttämässä omia vesikanistereitaan kylän lähteestä. Tässä oli vain pari arkipäivän esimerkkiä, miksi meidän mielestä asuntoautoilu on ehdottomasti paras tapa matkustaa oli sitä lomalla missä päin maailmaa tahansa.

110 litran vesitankki on miltei tyhjillään, mutta hei, tuossahan on lähde!

Karavaanarin on hyvä matkata Euroopassa

Kohtaamiset paikallisten äärimmäisten ystävällisten ihmisten kanssa sekä uskomattoman kaunis luonto ympäri pienen Eurooppamme jäivät meille elävästi mieleen. Unohtumattomat yöt, jotka vietettiin meren äärellä tai jylhän luonnon syleilyssä, vievät meidät varmasti yhä uudestaan kiertämään Eurooppaa asuntoautolla.

Eräänä aamuna Albanian rajan ylityksen jälkeen käänsimme auton rattia risteyksestä väärään suuntaan etsiessämme Pargaa ja löysimme itsemme umpikujasta pienen idyllisensä kylän keskeltä. Kreikkalainen majatalonpitäjä antoi meille parkkipaikan sähköllä pihaltaan aivan meren rannalta. Päivisin saimme nauttia hänen vaimonsa valmistamaa tuoretta leipää, oliiveja ja suoraan puusta kerättyjä meheviä appelsiineja. Kreikkalaiseen tapaan maksun ottaminen ei tullut kysymykseenkään.

Voiko päivä karavaanarina enää paremmin alkaa? Tuoretta leipää, auton vierestä poimittuja appelsiineja ja pihamaan omia oliiveja suoran asuntoauton ovelle ilmaiseksi toimitettuna

Myös muisto romanialaisen poliisipäällikön mökillä vietetyistä päivistä hymyilyttää edelleen. Olimme yötä Valcean maakunnassa Romaniassa puskaparkissa Olt-joen varrella. Illan suussa poliisi tuli esittäytymään hieman haparoivalla englannin kielellä ja pyytäen nähtäväksi passejamme. He kertoivat johdattavansa meidät matkalaiset paljon parempaan paikkaan yöksi. Ja mehän otimme kutsun vastaan! Parkkeerasimme asuntoautomme poliisipäällikön aidatun kesähuvilan pihalle. Grillasimme, juhlimme ja otimme aurinkoa ja nautimme elämästä hänen mökillään luonnon keskellä muutaman päivän ajan.

Näiden esimerkkien lisäksi kaikki ne lukuisat ystävälliset ihmiset, jotka kohtasimme asuntoautoilla maailmalla maasta riippumatta vain vahvistivat mielipidettämme, että karavaanarin on hyvä olla kaikkialla.

Matkan suunnittelu

Aloimme suunnittelemaan vuoden kestävää karavaanimatkaamme vasta puoli vuotta ennen varsinaista lähtöä. Edessä olisi 365 päivää elämää, josta meillä ei ollut lainkaan kokemusta. Koko internetin ihmeellinen maailma käännettiin pikavauhtia ympäri. Kaikki matkablogit, vlogit ja karaavanariaiheiset foorumit kävimme iltamyöhään asti läpi. Tarkkaa reittisuunnitelmaa emme missään vaiheessa halunneet tehdä vaan halusimme elää ja kokea kiireetöntä vapaata matkailua. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vasta aamukahvilla mietimme, mihin suuntaan auton nokka seuraavaksi kääntyisi. Ainoa suurempi päätös oli, että Espanjan sijasta viettäsimme vuoden kylmimmän ajan Kreikassa.

Kun poikkeaa pienille hiekkateille voi löytää upeita ilmaisia yöpymispaikkoja

Kännykkäsovellukset matkalle

Latasimme kännykkäsovelluksia, jotka auttoivat meidän mieleisessä karavaanimatkailussa eli luonnonläheisiä puskaparkkeja etsiessä. Park4night- ja Campercontact-sovelluksista löytyy kattava lista yöpymispaikkoja palveluilla ja ilman. Aina WiFin äärellä ollessamme latasimme Google Mapsin kartat offlineen, joten kallista dataa ei tarvinnut tuhlata matkalla karttojen käyttöön. Käytimme paljon myös sovellusta nimeltä Maps.me. Se toimii karttojen Wikipediana. Käytimme kyseistä sovellusta enimmäkseen puhtaan juomaveden löytämiseen sekä pienten hiekkateiden lähempään tutkimiseen. Kun matkustaa isolla asuntoautolla, on hyvä tarkistaa Google Street Viewistä ja Maps.me-sovelluksesta teiden kunto etukäteen ja se onko ylipäänsä mahdollista päästä haluttuun kohteeseen. Näistä selviää myös, onko houkutteleva luonnonläheinen leiriytymispaikka mitoitettu vain henkilöautoille vai pääseekö sinne myös asuntoautolla. Kun Maps.me-sovellukseen syöttää hakusanan ”lähde” tai ”juomavesi”, näyttää karttaohjelma, mistä löytyy lähin vesipiste. Euroopassa ei tarvitse ostaa pullotettua juomavettä kaupasta sillä ilmaista hyvälaatuista vettä löytyy kaikkialta.

Matkabudjetti

Budjetti oli kaikkein helpoin osuus koko suunnittelusta. Muutama muu karavaanari oli onneksi avannut toteutuneet kustannuksensa, jonka pohjalta peilasimme meidän suunnitelmia heidän kulutuksiinsa. Budjettiimme oli varattu muutama hotelliyökin, jos jompikumpi sairastuisi ja matkailuautossa hikoileminen tuntuisi liian pahalta.

MITÄ KAIKKI TÄMÄ MAKSAA?

Sairastelulta ei vältytty mutta kuumeisena oli huojentavaa maata omassa tutussa sängyssä puolison lämmittäessä kuumia juomia ja keittoja asuntoauton kaasuliedellä. Ajatus vieraasta sängystä oudossa hotellihuoneessa lähinnä ahdisti, kun oli tottunut jo niin paljon parempaan. Budjetiksi asetettiin pyöreä 1 000 euroa kuukaudessa, joka ylittyi noin sadalla eurolla osaksi suurten ajettujen kilometrien vuoksi. Tällä matkabudjetilla meidän ei tarvinnut kuitenkaan mistään nipistää. Saimme mennä mihin halusimme ja ostaa kaupasta mieliruokaamme sekä myös käydä  nauttimassa ravintolassa ruokajuomineen.

Diesel 3597
Autoon liittyvät kulut 653
Autovakuutus 1320
Tietullit, lautat ja parkkimaksut 865
Leirintäalueet 531
Nestekaasu 375
Pyykki 198
Vessa 176
Internet ja puhelimet 498
Ruoka 4941
Juomavesi 9
Harmaavesi 1
Huvitukset 7520
Yhteensä ilman huvituksia 13164
Budjetti 12000

 

Puskaparkit

Vietimme puskaparkeissa 329 yötä. Miten kauniita paikkoja näimmekään! Vain muutaman kerran olosuhteiden pakossa vietimme yön tien laidassa tai kaupungissa. Muutoin nautimme luonnon rauhasta hiljaisuudessa. Turvallisuus ei koko vuoden ajan kestäneen matkan aikana meitä huolettanut ja saimmekin olla jokaikinen yö täysin rauhassa puskaparkkeillessamme. Itä-Euroopassa ja Pohjoismaissa, missä on vähemmän ihmisiä, puskaparkkeilu on huomattavasti helpompaa ja luonnonläheisiä paikkoja löytyy helposti. Puskaparkkeilu kauniilla paikoilla onnistuu myös tiheään asutussa Keski-Euroopassa. Leiriytyä ei luontoon saa vaan matkan on hyvä jatkua seuraavana päivänä seuraavaan kohteeseen.

Puskaparkkeillen Euroopassa

”Hei tuolla on hieno hiekkaranta!” – Eikun auto parkkiin rannan läheisyyteen ja nauttimaan.”

Matkaparkit

Matkaparkkien määrä on aivan uskomaton etenkin Ranskassa ja Saksassa. Ei ole kylää, josta ei löytyisi matkaparkkia palveluiden kera. Markaparkit ovat nimeltään Stellpaltz tai Aire. Vietimmekin joitain päiviä myös näissä nauttien ilmaisista palveluista ja viettäen kaupunkipäiviä. Suomessa matkaparkkien määrä on vähäisempi mutta palvelut sitäkin parempia. Suomessa Best-Caravanin matkaparkissa voi jopa nauttia saunasta! Se on ainutlaatuista koko Euroopassa.

Matkaparkin kuivuri on rikki, joten pyykit kuivataan pihalla

Leirintäalueet

Osa leirintäalueista oli talvikautena suljettu ja Itä-Euroopassa leirintäalueita on lisäksi hyvin harvassa. Vietimme leirintäalueilla joulun lisäksi vain muutaman yön lähinnä silloin, kun tarvitsimme sähköä akkujen lataukseen.

Sauna ulkomailla

Vuosi ilman saunaa olisi meille kidutusta. Itä-Euroopasta löytyy onneksi kohtuullisen hintaisia vuokramökkejä, joissa on ihan oikeat Harvian kiukaat. Puolassa, Unkarissa, Romaniassa ja Bulgariassa vuokrasimmekin mökin leirintäalueelle menon sijaan. Varaaminen oli helppoa, hinnat erittäin edullisia ja isännät erittäin ystävällisiä.

Vuoden matka numeroina:

24 maata
37 626
8000 kilometriä moottoritietä
Keskinopeus 43 km/h
3424 litraa dieseliä
Keskikulutus 9,1 litraa satasella
658 litraa nestekaasua eli noin 31 pulloa kaasu
Täytimme vesitankkia 6000 litralla vettä
Yhdeksän kertaa olimme leirintäalueella
13 kertaa matkaparkissa
329 yötä puskaparkissa
Söimme mahtavia paikallisia ruokia
Kymmeniä kertoja teimme pizzaa autossamme

Päivitetty: 4.6.2021