Hyppää sisältöön

Karanteeni retkeilyautossa tuo mutkia matkaan

Kun vuoden mittainen matkamme retkeilyautolla alkoi helmikuussa, meillä oli suuria suunnitelmia siitä, minne kaikkialle menisimme ja mitä tahtoisimme tehdä. Yllättäen kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan käsikirjoituksen mukaisesti, sillä yhtäkkiä löysimmekin itsemme kahden viikon karanteenista keskeltä Suomen Lappia!
|
Kuvat: Elin Åsvik ja Emilia Wik

Matka Lofoottien kautta Islannin geysireille ja hevossafareille, kierros Irlannin ympäri, Ranskaan surffailemaan ja hiekkarannoille Bulgariaan. Siinä maistiainen monista suunnitelmista, jotka kuuluivat minun ja Emilian vuoden mittaisen irtioton To-Do-listalle.

Saimme vuoden 2020 alussa uskomattoman mahdollisuuden matkustaa ympäri Eurooppaa hienolla Sunlightin Cliff 600 XV -retkeilyautolla tehtävänämme jakaa upeita kokemuksiamme videoin. Aiomme hyödyntää saatua mahdollisuutta täysin rinnoin! Olimme juuri saaneet Lofoottien matkamme päätökseen ja suuntasimme Göteborgiin, josta matka jatkuisi seuraavaksi kohti Islantia. Kaikki ei mennyt kuitenkaan aivan kuten olimme suunnitelleet!

Lofoottien vuorilta eristyksiin Lappiin

Lofooteilla saimme tutustua kaikkiin mahdollisiin sääilmiöihin 30 m/s puhaltavasta tuulesta ja räntäsateesta keväiseen auringonpaisteeseen. Sää ei kuitenkaan meitä pidätellyt vaan ulkoilimme ahkerasti sateesta huolimatta. Tosin vaatteet olivat jatkuvasti märät!

Tytöt veneessä merikotkasafarilla.

Merikotkasafari oli upea huipennus Lofoottien reissulle. Parempaa lopetusta ei olisi voinut toivoa!

Pari viimeistä päivää Lofooteilla olivat parhaimmat. Kun sää kirkastui, saimme katsella turkoosinsinisestä merestä nousevia lumihuippuisia vuoria ja patikoida upeissa maisemissa. Reissu huipentui viimeisen päivän merikotkasafarille, joka oli unohtumaton kokemus. Parempaa päätöstä emme olisi voineet toivoa.

Lofooteilta suuntasimme kohti Göteborgia, josta odotettu Islannin matkamme viimein alkaisi. Yhtäkkiä kaikki suunnitelmamme menivät kuitenkin jäihin, sillä maailmalla jylläävän Covid-19-tilanteen pahenemisen vuoksi jouduimme jäämään odottamaan lisätietoja Suomen vastatoimista. Pari päivää olimme täysin informaatiopimennossa, emmekä tienneet, mitä meidän tulisi seuraavaksi tehdä. Laiva Islantiin peruuntui ja samoin moni muukin asia yksi kerrallaan tipahteli pois mahdollisista vaihtoehdoistamme.

Tilanne muuttui todella nopeasti ja lopulta selvisi, että Suomen rajat suljettaisiin ja meidän tulisi pikimmiten palata takaisin Suomeen. Ohjeistuksen mukaan meitä odotti myös kahden viikon karanteeni, jonka tulisimme viettämään omassa retkeilyautossamme keskellä Lappia! Jännityksellä odotimme, kuinka ruoka ja puhtaat vaatteet riittäisivät eristyksissä olon yli.

Karanteeni retkeilyautossa vaatii valmisteluja

Paluu Suomeen ja valmistautuminen kahden viikon eristyksissä oloon tulisi vaatimaan valmistautumista, joten ryhdyimme heti tuumasta toimeen. Matkalla Göteborgista takaisin Suomeen täytimme muun muassa retkeilyauton kaasupullot ja vesisäiliöt, jottei elämiseen vaadittavien perustoimintojen, kuten ruoanlaiton tai lämmityksen kanssa tulisi ongelmia. Tarkastimme lisäksi Sunlightimme rengaspaineet ja tankkasimme tankin täyteen.

Mukanamme reissaava Fazer-koira pääsi eläinlääkärikäynnille matolääkityksen merkeissä, sillä paluu kotimaahan vaatii lääkityksen ennen rajan ylitystä. Kävimme Ruotsin puolella kaupassa ostamassa ruokatarvikkeita ja muuta tarpeellista (kuten vessapaperia) seuraavia viikkoja varten. Ruokapuoli vaatisi meiltä suunnitelmallisuutta, jotta eväitä riittäisi 14:ksi päiväksi.

Lopuksi otimme suunnan kohti Kemijärveä, jossa tulisimme viettämään seuraavat kaksi viikkoa keskellä pohjoista metsää pienessä retkeilyautossamme.

Kahden viikon karanteeni erämaassa – uhka vai mahdollisuus?

Seikkailumieliselle matkaajalle kaksi viikkoa jumissa samassa paikassa keskellä metsää saattaisi epäilyttää. Meillä ensimmäiset pari päivää menivät mukavasti, mutta hiljalleen aika alkoi käydä pitkäksi. Kolmantena päivänä rupesimme pohtimaan jo ruokamme riittävyyttä, joten säntäsimme pilkille kalan toivossa!

Karanteeni retkeilyautossa innosti Elinin ja Emilian pilkille kalan toivossa.

Kala ei syönyt. Mutta hyvä yritys!

Luova mieli kuitenkin auttoi meitä keksimään tekemistä. Olimmehan eristäytymisestä huolimatta jumissa kuitenkin hienossa paikassa! Pidimme treenejä ulkona tanssien ja urheillen, ulkoilimme runsaasti erämaassa ja saimme siivottua retkeilyauton asuintilat perusteellisesti. Yhtenä päivänä lähdimme etsimään poroja ja löysimmekin tokan metsästä. Se oli hienoa!

Eräänä päivänä työskentelimme koko päivän tietokoneillamme, emmekä olleet käyneet ulkona lainkaan. Pitkän päivän päätteeksi päätimme lähteä kokeilemaan onneamme ja bongaamaan revontulia. Valitsimme hyvän illan, sillä saimme katsella taivaan täydeltä kauniiden revontulien tanssia.

Revontulet Lapin yötaivaalla.

Yksi yöllisen revontuliretken kuvasaaliista. Kaunista!

Kun karanteenin viimeinen päivä lopulta koitti, päätimme juhlistaa urhoollista selviytymistämme tästä odottamattomasta koetuksesta. Valmistimme vielä jäljellä olevista ruokatarvikkeista kolmen ruokalajin karanteeni-illallisen, jonka jälkeen pidimme huikeat kahden hengen bileet, jotka olivat täydellinen päätös kuluneille kahdelle viikolle.

Uteliaalla ja rennolla asenteella pääsee pitkälle

Karanteeni retkeilyautossa oli kokemus. Kaksi viikkoa yhdessä paikassa ja pienessä tilassa on pitkä aika, ja on luonnollista, etteivät fiilikset olleet aina parhaimmat. Eikä aina tarvitsekaan olla. Olemme kuitenkin oppineet jo reissumme alkumetreillä todella paljon, ja yksi erityisen maininnan arvoinen seikka on oma asenne matkalla ja sen vaikutus oikeastaan yleensä kaikessa muussakin.

Vaihtelevien sääolosuhteiden Lofootit ja kahden viikon karanteeni Lapissa ovat vakuuttaneet meidät siitä, että seikkailemaan kannattaa ehdottomasti lähteä myös talvella. Koettavaa ja nähtävää on todella paljon! Toki moni asia saattaa tuntua vaikeammalta. Mukana täytyy olla paljon vaihtovaatteita, kaasua kuluu autossa enemmän eikä ovea pysty pitämään auki, myös monet leirintäalueet ovat talvisin suljettuina. Reissun päällä suunnitelmatkin saattavat muuttua hetkessä aivan päinvastaisiksi.

Tärkeintä onnistuneelle reissulle on kuitenkin asenne, jolla kaikkiin näihin asioihin suhtautuu. Uteliaisuudella ja ongelmanratkaisukyvyllä, luovuudella sekä rennolla asenteella hankaluudet muuttuvat opettavaisiksi tapahtumiksi ja osaksi unohtumatonta seikkailua. Joskus tunti voi tuntua puolikkaalta päivältä ja toisinaan taas päinvastoin, riippuen pitkälti omasta asenteesta suhtautua asioihin.

Iloisella mielellä ulkoilemassa kirkkaassa talvisäässä.

Asenteella on suuri merkitys siihen, miltä erilaiset asiat tuntuvat. Positiivinen asenne voi tuoda auringonpaistetta harmaisiinkin päiviin!

Nyt kun karanteeni retkeilyautossa on ohi, ovat suunnitelmat vielä hieman epäselvät. Odotamme tietenkin innolla, milloin pääsemme jatkamaan Euroopan reissuamme, mutta tällä hetkellä aiomme kuitenkin nauttia täysillä siitä, millaisia seikkailuja kaunis kotimaamme meille mahdollistaa tilanteen huomioon ottaen.

Jos sinäkin kaipaat seikkailua, hyppää kyytiin kotisohvaltasi ja seuraa meitä Best-Caravanin TourDeVan-kanavalla YouTubessa, niin pääset osaksi huikeaa matkaamme! Video karanteenimme toiselta viikolta löytyy myös sieltä!

Elinin ja Emilian karanteeni retkeilyautossa.

Päivitetty: 6.7.2022