Hyppää sisältöön

Matkalle vuokratulla matkailuautolla? 5 vinkkiä ensikertalaiselle!

Monet aloittavat automatkailuharrastuksen vuokraamalla matkailuauton. Testireissu ennen oman matkakodin ostamista on fiksua, koska tien päällä omat tarpeet ja toiveet selkiytyvät. Nappaa tästä mukaasi ensikertalaisten vinkit, miten toteuttaa omat haaveet karavaanilomasta.
|
Kuvat: Veikka Hännikäinen ja Elina Huovila, Elin Åskvik ja Emilia Wik
Elina ja Veikka lähdössä ensimmäiselle matkalle vuokratulla matkailuautolla.

Parikymppiset Elina ja Veikka hyppäsivät viime kesänä ensimmäistä kertaa matkailuauton rattiin. Karavaaniloma oli ollut pariskunnan haaveena pitkään, ja kun he viimein pääsivät tien päälle vuokraamallaan Sunlight 68T XV:llä, vei matkailuautoilu heidät samantien mukanaan.

Ensimmäinen reissu opetti Elinalle ja Veikalle paljon, muun muassa sen, että erilaisten huoltotoimenpiteiden toimittaminen saattaa välillä olla melko jännää. Matkassa pariskuntaa auttoi se, että he olivat perehtyneet matkailuautonsa saloihin etukäteen. Lisäksi he tiesivät tismalleen, millä tavalla he halusivat ensimmäisen karavaanilomansa viettää. Kun suunnitelmat olivat selvät, löytyi sopiva vuokra-ajoneuvokin helposti.

Tässä Elinan ja Veikan vinkit, jotka kannattaa huomioida, kun lähtee ensimmäistä kertaa matkalle vuokratulla matkailuautolla.

Elina ja Veikka lähdössä ensimmäiselle matkalle vuokratulla matkailuautolla.

1. Rohkeasti matkaan, mutta muista terve varovaisuus!

Nykyaikaisissa matkailuautoissa ajomukavuus on todella hyvä ja niissä on useita ajamista helpottavia teknisiä ominaisuuksia, kuten laadukkaat peruutuskamerat ja alamäkiavustimet. Matkailuauton rattiin kannattaakin hypätä rohkeasti, mutta aloittelijalle valppaus ja pieni varovaisuus ovat valttia – matkailuauton kokoon ja esimerkiksi peräylitykseen tottuminen kestää hetken.

Kun Veikka ja Elina päättivät lähteä matkalle vuokratulla matkailuautolla, tiesivät he jo valmiiksi haluavansa alleen tilavan matkakodin. Niinpä pariskunta päätyi tien päälle suurimmalla mahdollisella matkailuautolla, jota B-luokan ajokortilla saa ajaa. Valittu Sunlight T68 XV oli 7,40 metriä pitkä ja sen kokonaismassa oli 3 500 kiloa. Vuokra-ajoneuvoista löytyy kuitenkin myös ketterämpiä ja kevyempiäkin vaihtoehtoja, ja ensimmäisen karavaanimatkansa voikin taittaa vaikkapa pakettiauton kokoisella retkeilyautolla.

Näin omasta näkökulmasta tuntuu, että retkeilyautot vetävät erityisesti nuoria puoleensa ihan senkin takia, että ne ovat vähän kompaktimpia ja näyttäytyvät modernimpana vaihtoehtona kuin asuntoautot. Pienempi auto voi myös monen mielestä olla näppärämpi käyttää, Elina toteaa.

Kaksi retkeilyautoa vastakkain merimaiseman edessä.

Pakettiauton kokoiset retkeilyautot ovat näppäriä. Hyvä valinta, jos kookkaan matkailuauton ajaminen jännittää liikaa.

2. Yöpyä voi myös puskaparkeissa

Matkailuajoneuvon rattiin lähteminen tuo elämään kaivattua vapautta ja seikkailua. Monelle karavaanailu tarkoittaa leirintäalueilla löhöilyä, mutta on myös muita tapoja automatkailla. Karavaanauksessa parasta onkin se, että aikataulut ja kohteet voi valita täysin oman mielensä mukaan. Leirintäalueiden sijaan moni nuoremman sukupolven automatkailija valitseekin yöpyä puskaparkissa, sillä varsinkin sesonkiaikaan leirintäalueet voivat olla täynnä. 

Myös Elina ja Veikka yöpyivät pääsääntöisesti puskaparkeissa luonnonhelmassa omassa rauhassa. Pariskunta muistuttaa, että mikäli aikoo puskaparkkeilla, kannattaa tutustua jokamiehenoikeuksiin ja -velvollisuuksiin, sillä ne pätevät myös matkailuautoillessa.

Elina ja Veikka markiisin alla puskaparkissa Sunlightillä.

Puskaparkeissa saa viettää aikaa omassa rauhassa.

Matkailuajoneuvon varusteluun kannattaa myös kiinnittää huomiota, jotta ajoneuvo sopii suunniteltuun matkailutapaan. Omia tarpeita kannattaa kartoittaa jo etukäteen, jotta sopivan ajoneuvon löytyminen helpottuu. Vuokraamojen ajoneuvoasiantuntijat osaavat myös auttaa sopivan ajoneuvon löytymisessä.

Elinalle ja Veikalle oli muun muassa tärkeää, että matkailuauto ja käyttövesi lämpenivät sähkön lisäksi kaasulla. Kaasukäyttöisyys vähentää tarvetta sähköpaikan etsimiselle, jolloin puskaparkissa voi viettää pidempiäkin aikoja, kunhan muistaa täyttää kaasupullot ennen matkalle lähtöä!

Leirintäalueiden ja puskaparkkien lisäksi on myös olemassa matkaparkkeja, jotka sopivat yhden tai kahden yön leiriytymiseen. Matkaparkit ovat pääsääntöisesti yöpymistarkoitukseen suunniteltuja alueita, joissa on leirintäaluetta niukemmin palveluita.

3. Tutustu ajoneuvon tekniikkaan etukäteen

Kun lähtee matkalle vuokratulla matkailuautolla, kannattaa perehtyä matkailuauton tekniikkaan ja yleisiin huoltotoimenpiteisiin jo ennen reissun alkua. Kun matkailuauton vuokraa asiantuntevalta yritykseltä, saa kattavan perehdytyksen matkakodin kanssa toimimiseen.

Huoltotoimenpiteet, kuten kemssan tyhjennys, harmaavesisäiliön tyhjennys ja kaasupullojen vaihtaminen jännittävät varmasti ensimmäisellä kerralla. Elina ja Veikka vinkkaavat, että moniin toimenpiteisiin löytyy hyviä ohjeita ja videoita netistä, jos kaipaa varmennusta muistin tueksi. Myös toiset karavaanarit auttavat mielellään.

Huoltotoimepiteiden lisäksi matkailuajoneuvon tekniikasta on hyvä tietää ainakin tärkeimmät seikat, kuten miten lämmitystä säädellään, mistä vesitankkien ja akkujen tasot tarkastetaan ja mitä tien päällä ollessaan täytyy huomioida. Monissa matkailuautoissa on yleinen hallintapaneeli, josta esimerkiksi tankkien ja akkujen tasot voi näppärästi tarkastaa. Lämmitykselle voi olla oma hallintapaneeli. Talvimatkailua varten muistettavaa tulee kourallinen lisää.

4. Kevennä kustannuksia lähtemällä reissuun sesongin ulkopuolelle

Kesä on matkailuautoilun kuuminta sesonkia ja silloin myös vuokrakaluston hinta on korkeimmillaan. Mikäli reissubudjetti tulee kesäaikana vastaan, kannattaa vuokra-ajoneuvolla lähteä tien päälle keväällä tai syksyllä. Uudet matkailuautot ovat myös täysin talviasuttavia, joten seikkailija lähtee reissuun pakkasten paukkuessa!  Sesongin ulkopuolella vuokra-ajoneuvoissa voi olla myös enemmän valinnanvaraa.

Sesongin ulkopuolella matkaillessa saa myös todennäköisemmin olla omassa rauhassa. Leirintäalueiden aukioloajat täytyy kuitenkin selvittää etukäteen, sillä osa leirintäalueista sulkee ovensa talveksi.

Kustannuksia voi myös keventää madaltamalla omia vaatimuksia ja vuokraamalla edukkaamman matkakodin. Karavaanielämää voi myös käydä kokeilemassa lyhyemmällä reissulla vaikkapa pidennetyn viikonlopun verran. Vaihtoehtoja kyllä löytyy, jos mielii tien päälle!

5. Hyödynnä sovelluksia ja kysele vinkkejä konkareilta

Elina ja Veikka suosittelevat hyödyntämään yöpymispaikkojen ja huoltopisteiden etsinnässä matkapuhelinsovelluksia, joista suosituin lienee Park4Night. Park4Night’ista voi etsiä toisten suosittelemia puskaparkkeja, leirintäalueita ja huoltopisteitä. Myös Googlen Mapsista löytyy puskaparkkikartta.

Elina ja Veikka suosittelevat myös hyödyntämään toisten karavaanarien sekä paikallisten tietoutta. Konkarikaravaanareilta saa usein kullanarvoisia vinkkejä matkailuajoneuvon ylläpitotoimiin, ja paikalliset asukkaat tietävät usein parhaat puskaparkit. Esimerkiksi alla olevan kuvan rannalle Elina ja Veikka löysivät norjalaisen miehen suosituksesta – parasta oli, ettei rannalla ollut ketään muita!

Suppailemassa rannalla Norjassa.

Matkailuauton vuokraukseen voi tutustua tarkemmin Best-Caravanin verkkosivuilla. Mikäli matkailuajoneuvon hankinta kiinnostaa, kannattaa ostamisen lisäksi tutustua uudenlaisiin tapoihin omistaa matkailuauto. Best Leasing on matkailuauton yksityisleasing, jolla upouuden matkailuauton rattiin pääsee helposti vain kuukausierällä. 

Päivitetty: 6.7.2022