Hyppää sisältöön

Paikka kaikelle ja kaikki paikallaan – Kuinka säilyttää järjestys matkailuautossa

Matkailuauton asuintilassa on paljon säilytystilaa, joten matkalla kulkee mukana kaikki tarvittava. Tilaa jää myös muutamille ylellisyystavaroille.
|
Kuvat: Joni ja Sara Helminen

Matkailuautoomme mahtuu 471 eri tavaraa. Kyllä vain, olemme laskeneet kaiken mitä omistamme. Matkailuautoon mahtuu erinäisten päivittäistavaroiden lisäksi vaihtopetivaatteet, viinipullon avaaja, teesihti, sähköhammasharjan laturi kuin muutama lautapelikin.

Matkailuauton pakkaaminen

Matkailuauton pakkaaminen tuo hieman haasteita sillä tilaa autossa on vähemmän kuin asunnossa – ja kaikkien tavaroiden täytyy olla myös matkan aikana paikallaan niin etteivät ne mene rikki tai tuota epämieluisaa räminää. Laatikostoihin voi ostaa pohjalle liukuestomattoja, joiden avulla tavarat pysyvät paremmin paikoillaan. Lautasten pohjaan voi laittaa silikonia, jolloin astiapinot eivät kolise kaapissa. Matkailuauton valmistajat ovat ottaneet säilytystarpeet hyvin huomioon ja valmistavat auton asuintilaan erikokoisia kaappeja ja laatikostoja päivittäisten tavaroiden säilytystä varten.

Matkailuautossa on paljon säilytystilaa. Valmistamme paljon ruokaa autossa, joten mausteet ovat vallanneet yhden kokonaisen laatikon.

Painavat tavarat kannattaa pakata auton asuintilan lattian rajassa oleviin laatikoihin ja komeroihin. Yläkaapit ovat kevyemmille tavaroille. Näin kaapistojen sisältö ei pidä meteliä edes huonokuntoisilla teillä ajettaessa, eikä ole mahdollisuutta, että painava tavara tippuisi lattialle – saati jonkun päälle, kun kaapin avaa.

Takatalli on suurien tavaroiden paikka

Takatallissa kulkee isommatkin tavarat ja harrastusvälineet.

Monien matkailuautojen tavoin myös retkeilyauton takatalli on suuri. Sängyn saa tarvittaessa nostettua ylös, jolloin takatalliin mahtuvat erilaiset harrastusvälineet kuten polkupyörät, surffilaudat ja tarvittaessa vaikka kajakkikin. Itse säilytämme retkeilyauton takatallissa kokoontaitettavaa retkipöytää ja tuoleja, josta ne on helppo ottaa käyttöön heti kun sää sallii ulkona luonnossa syömisen. Lopputilan olemme täyttäneet suurilla läpinäkyvillä pakkauslaatikoilla, jotka on kätevä pinota päällekkäin. Laatikoissa tavarat pysyvät järjestelmällisesti paikallaan, kun pakkaa ne ryhmittäin. Olemme esimerkiksi pakanneet vesiletkut ja muun usein käytettävän tekniikan yhteen laatikkoon.  Läpinäkyvän materiaalin vuoksi laatikosta näkee heti mitä missäkin on. Kuivaruoka-aineita säilytämme retkeilyauton ruokakaapissa. Kauppareissun jälkeen siirrämme ruoka-aineet pois omista pakkauksista läpinäkyviin rasioihin, jotta rasian sisältö on myös heti nähtävissä.

Läpinäkyvät muovirasiat ovat käteviä. Niistä näkee välittömästi kuivaruoan tilanteen ja purkkien avulla kaapiston tilan saa hyödynnettyä täydellisesti.

Matkailuautossa avainsanana on huolettomuus ja helppous! Reissulle ei välttämättä kannata siis pakata mukaan perintökristalleja. Ne ovat herkkiä särkymään ja painavat paljon. Keittiössä kannattaakin suosia melamiinimuovisia lautasia. Ne eivät hajoa edes lattialle tippuessaan. Liikkuvassa kodissa tavaroita nimittäin joskus tipahtelee lattialle, vaikka ennen lähtöä olisi tarkistanut kaiken olevan tukevasti paikallaan. Myös pahviset kertakäyttöastiat voivat olla huoleton vaihtoehto, varsinkin jos ruoka on öljyistä ja hankalasti tiskattavaa grilliruokaa. Usein matkailuautoa vuokrattaessa astiaston voi myös vuokrata mukaan, joten vuokralaisen ei suinkaan tarvitse ostaa erikseen omaa erillistä retkeilyruokasettiä.

Matkailuauton painorajat

Lisäksi kannattaa huomioida että matkailuautoille on määritelty painoraja. Painon ylitystä voi tulla huomaamatta, jos jokainen matkustaja haluaa ottaa mukaan aivan kaikki harrastusvälineensä. Matkailuauton täysinäinen vesitankki ei ole mitenkään kevyt ja se lasketaan mukaan painoon. Auton sallitun painon voi tarkistaa auton rekisteriotteesta. Jos painoasiat huolettavat, matkailuauton voi käydä punnitsemassa vaa’alla esimerkiksi Helsingin Vuosaaren satamassa tai joillakin kaatopaikoilla. Suosittelemme painon tarkkailua sillä ylipainoisella autolla ajaminen on vaarallista ja myöskin laitonta.

Vähempi on parempi – ja helpompi myös pakata

Lähes jokainen lomamatkalainen tietää, että matkalle lähtiessä matkalaukkuun tulee pakattua paljon turhaa ja ylimääräistä tavaraa. Yleensä lomamatka sujuu loistavasti vähän vähemmälläkin määrällä vaatteita. Täysin sama pätee matkailuautolla matkustamiseen. Kaappitilaa on valtavasti sillä säilytystilojen määrä on se, mitä ihminen luontaisesti arvostaa niin asunnossa kuin matkailuautossakin. Mitä enemmän kaappeja sen parempi, sanotaan. Ennen pyörien päällä tapahtuvaa reissua, kannattaa kuitenkin hetken pohtia, mitä tarvikkeita ottaa mukaan matkalle ja mitä ei. Pahimmassa tapauksessa jokainen ylimääräinen turha tavara voi tuoda pikemminkin ahdistusta kuin helpotusta elämään. Varsinkin jos niitä turhia tavaroita on enemmän kuin tarpeellisia. Mikä sitten on tarpeellista? Sen valitettavasti tietää jokainen reissaaja itse. Listaukset tarpeellisista reissutavaroista on mielestämme haasteellisia sillä olemme oppineet, että mikä on tarpeellinen yhdelle voikin olla täysin turha toiselle.

Matkailuautossa aivan kaikki tavarat ovat aina lähellä. Autoa ei kannata kuitenkaan pakata täyteen. Kaappien ja laatikoiden käytettävyys huononee, jos jokainen laatikko on tungettu täyteen. Kaappeihin kannattaa jättää tyhjää tilaa. Osassa matkailuautoista on myös komero vaatetangolla. Itse säilytämme vaatteita rullattuna kätevissä punoskoreissa, jolloin jokainen vaatekappale saa oman paikkansa. Pyykkisäkille löytyy yleensä oma nurkkansa vaikka komeron pohjalta tai kylpyhuoneesta.

Rullattuna vaatteet menevät pienempään tilaan eivätkä ne rypisty. Punoskorit auttavat erottelemaan eri vaatekappaleet, kuten housut ja paidat, toisistaan.

Aurinkorasvaa ja hyttyskarkotetta yleensä kaipaa vasta silloin kun kauppoja ei ole lähimaillakaan tai kun vahinko on jo niin sanotusti tapahtunut. Suosittelemme silti, että matkalle kannattaa ottaa mielummin vähemmän kuin enemmän tavaraa. Jos jotain oleellista puuttuu, on matkailuautoilusssa se hyvä puoli, että auton voi ajaa suoraan kaupan pihaan.

Apua tavarakaaokseen

Pienessä tilassa eläminen helpottuu, kun jokaiselle tavaralle määrittää oman paikan ja kun muistaa laittaa tavarat takaisin paikalleen käytön jälkeen. Helppoa vai mitä? Käytännössä yleensä kuitenkaan ei. Tämä ei johdu niinkään siitä, että samassa asuintilassa olevat jättäisivät palauttamatta käyttämänsä esineet paikalleen vaan siitä, että sitä tavaraa meillä ihmisillä on ylipäätänsä ihan liikaa. Olemme luonteeltaan vähän hamstereita.

Markkinoilla on olemassa useita opaskirjoja tavarakaaoksen selättämiseen. “Konmaritus” on suosittu tavaroiden karsimistyyli, jossa tarkastellaan esineen hyödyllisyyttä sen perusteella, tuoko esine omistajalleen iloa. Matkailuautossa on paljon tarvikkeita, jotka eivät varsinaisesti säteile iloa mutta ovat välttämättömiä. Tällaisia ovat esimerkiksi vaahtosammutin, varoituskolmio, tunkki ja varalla kulkevat lisäpolttimot auton valoihin.

Päivitetty: 6.5.2021