Hyppää sisältöön

Sami haluaa matkustaa ekologisemmin

Sami Lensu on kiertänyt maailmaa kameran ja surffilaudan kanssa 19-vuotiaasta lähtien. Maailmalla hän on nähnyt, miten ilmastonmuutos muuttaa elinympäristöä. Nyt Sami haluaa matkustaa ekologisemmin ja kiertää Eurooppaa retkeilyautolla. Voit seurata miehen matkaa Instagramissa.
|
Kuvat: Sami Lensu

Sami Lensu on ammattivalokuvaaja, jota kiehtovat meri sekä eksoottiset kulttuurit ja paikat. Sami lähti 19-vuotiaana Etelä-Amerikkaan, minkä jälkeen hän on jahdannut kokemuksia ympäri maailmaa toisessa kädessään kamera ja toisessa surffilauta. Samin matkat ovat taittuneet yleensä lentokoneella. Nähtyään ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisten elinympäristöön hän päätti vähentää lentämistä. Nyt Sami haluaa matkustaa ekologisemmin.

Samin Euroopan reissua voi seurata Instagramissa

Reppuelämästä tuli taakka

Kun Sami vieraili Etelä-Amerikassa ensimmäistä kertaa, tuntui meno Rio de Janeiron rannoilla ja Perun vuoristossa täysin erilaiselta kuin elämä Helsingissä. Etelä-Amerikan eksotiikka huumasi Samin. Joka kerta Suomeen palattuaan palo sisällä kasvoi suuremmaksi ja miehen piti lähteä maailmalle aina vain uudelleen.

Matkoillaan Sami tutustui eri kulttuureihin ja elämäntyyleihin. Hänen koko elämänsä kulki mukana repussa. Lopulta reppu alkoi kuitenkin tuntua enemmän taakalta kuin vapaudelta. Sami halusi hidastaa. Hän halusi viettää enemmän aikaa läheistensä parissa ja pysähtyä luonnon keskelle. Repun tilalle Sami alkoi suunnitella kotia mutta ei kuitenkaan halunnut asettua aloilleen ja vuokrata tai ostaa asuntoa.

TourDeVan-seikkailija Sami Lensu on tehnyt vuoden ajan töitä tien päällä.

Sami tekee töitä tien päällä

Retkeilyautosta uusi koti

Sami päätti kokeilla reputonta elämää. Hän halusi kuitenkin olla vapaa liikkumaan. Valokuvaajan työssään Sami ammentaa inspiraatiota tilanteiden arvaamattomuudesta. Työ mahdollistaa liikkuvan elämäntyylin, johon on helppo yhdistää surffaaminen ja lumilautailu.

Sami Lensu vietti vuoden retkeilyautolla Euroopan upeissa maisemissa.

Retkeilyautolla pääsee kulkemaan vaikeissakin maastoissa

Asunto pyörillä alkoi yhtäkkiä tuntua oikealta ratkaisulta. Samia alkoi kiehtoa ajatus kokeilla, miltä elämä tuntuisi, kun olisi paikka, jota voisi kutsua kodiksi, mutta samalla voisi matkustaa vapaasti. Sami hankki Hymer Free 602 -retkeilyauton ja lähti kiertämään Eurooppaa vuodeksi. Retkeilyautolla mahtuu hyvin puikkelehtimaan alppikylien ja Etelä-Euroopan kapeilla teillä. Pienestä koostaan huolimatta retkeilyautosta löytyy kuitenkin kaikki tarvittava kuten jääkaappi ja suihku. Kamerakalusto ja harrastusvälineet mahtuvat myös helposti mukaan eikä lentokentillä tarvitse kinata kenttähenkilöstön kanssa lentoyhtiöiden painorajoituksista.

Unstad Pohjois-Norja

Seuraa Samin matkaa Instagramissa

Tällä Euroopan reissullaan Sami ei lennä. Matka taittuu retkeilyautolla maisemia kuvaten ja videoiden. Sami haluaa matkustaa hitaammin ja pysähtyä nauttimaan luonnosta.

Lofooteilla Pohjois-Norjassa voi surffata talvellakin

Samin matka alkoi surffireissulla Pohjois-Norjaan keskellä talvea. Nyt matka on jo edennyt Itävallan Alpeille. Alpeilla kevät alkaa olla jo pitkällä ja viimeiset lumet vuorten rinteillä sulavat kovaa vauhtia. Sami nauttii vapaudesta ja suunnittelemattomuudesta sekä siitä, että tällä kertaa koti kulkee mukana.

Sami ei ole vielä päättänyt, minne hän suuntaa retkeilyautonsa nokan seuraavaksi. Lähteäkkö itään vai länteen vai jäädä pidemmäksi aikaa Alppien huomaan? Samin matkaa voi seurata Best-Caravanin Instagramissa.

https://youtu.be/Sz5Xh7xFHcE

Päivitetty: 14.5.2021